REDGO tuo markkinoille uuden palvelun, joka poistaa sähköautoilijan epävarmuuksia
REDGO syntyi aiemmin tänä vuonna norjalaisen Gjensidige Försikringin ostaessa Pohjoismaiden ja Baltian hinaus- ja tiepalvelut tanskalaiselta Falck-konsernilta. Uuden omistajan tukemana REDGO jatkaa Suomen johtavana liikkuvuuspalveluiden tuottajana ja kehittää toimintamalleja autoilevan Suomen avuksi.
Suomeen vuonna 2007 ensimmäisenä ketjuuntuvana hinausalan toimijana tullut Falck nousi markkinajohtajaksi vahvan asiakasymmärryksen voimin, ja REDGO ottaa valtikan kannettavakseen samoin opein. ”Uusi omistaja mahdollistaa sen, että pääsemme pitkäjänteisesti kehittämään uusia innovatiivisia toimintamalleja, joilla voimme helpottaa autoilevan suomalaisen arkea entistä yksilöllisemmällä palvelulla”, sanoo REDGO Finland Oy:n toimitusjohtaja Magnus Lindgren.
”Tarjoamme kuluttajille, yrityksille, kunnille ja julkisille organisaatioille ympärivuorokautisesti autoilun häiriöitä poistavia palveluita, esimerkiksi ratkaisuja vahinkojen välttämiseen ja toteutuneen vahingon minimointiin. Tehtävämme on poistaa autoilijoiden huolia ja helpottaa heidän arkeaan, mistä osoituksena tuomme markkinaan uuden sähköautojen Latausturva-palvelun. Latausturva neuvoo sähköautoilijaa ja tuo tarvittaessa nopean avun kantaman loppuessa, joko viemällä sähköauton lähimmälle latauspisteelle tai lataamalla auton paikan päällä.”
Kolmasosa jatkaa matkaa omalla autollaan
REDGO tuottaa sopimuksellisia hätä- ja tiepalveluja vakuutus-, automerkki- ja yritysasiakkaille sekä tarjoaa apua kaikissa autoilun ongelmatilanteissa niin kuluttajille kuin yritysasiakkaillekin. Asiakas voi valita suorite-, kuukausi- tai vuosimaksuperusteisen hinnoittelun.
”Tavoitteenamme on antaa viiveetön apu autoilun ongelmatilanteissa niin, että matka voi jatkua omalla autolla. Kolmannes asiakkaistamme pääseekin jatkamaan matkaa omalla ajoneuvollaan. Asiakas tilaa avun valitsemassaan yhteyskanavassa, digitaalisesti tai puhelimitse. Joskus tilanne ratkeaa pelkällä neuvonnalla, ja jos auttajaa kaivataan paikan päälle, REDGOlla on tätä varten Suomessa yli 250 ajoneuvon kalusto”, Lindgren kertoo lisäten, että REDGOn logolla ja väreillä varustettuja autoja on ollut katukuvassa jo kuukauden ajan.
Franchising-mallin voimavarana paikallistuntemus
REDGO hyödyntää toiminnassaan franchising-mallia, jossa avunannon ammattilaiset ovat paikallisyrittäjiä. Falckin aloittaessa Suomen-toimintonsa yrittäjäverkosto koottiin alueiden johtavista toimijoista, joista valtaosa on yhä mukana ketjussa. Lindgrenin mukaan asiakkaalle on iso hyöty siitä, että tätä palvellaan yhteistyössä paikallisyrittäjän kanssa.
”Franchising-toimintamallia hyödyntäen REDGO pystyy tuottamaan kilpailukykyisen ja alueellisesti relevantin palvelun. Hinausalalla kysyntä on vahvasti sesonkiluontoista ja paikallinen ymmärrys oman toimialueen erityispiirteistä ja tarpeista tärkeää. Palvelun tasalaatuisuuden varmistamisen ja parhaiden käytäntöjen jakamisen näkökulmasta franchising-malli luo merkittävän kilpailuedun”, Lindgren toteaa.
DIY-asenne voi johtaa tuhansien eurojen vahinkoihin
REDGOn yli 250 ajoneuvon kalusto Suomessa on varustettu modernin ajoneuvotekniikan ehdoilla. Yrityksen käyttämien tietojärjestelmien ansiosta esimerkiksi tieto hinausauton liikkeistä ja toimista välittyy asiakkaalle aina reaaliajassa. Hinaus- ja tiepalveluajoneuvojen varustus ja kuljettajien korkeatasoinen koulutus takaavat, että REDGO kohtaa erilaiset tilanteet tien päällä turvallisesti ja asiantuntevasti. Tämän takia Lindgren kehottaa kuljettajia aina kääntymään ammattiavun puoleen, jos auto jättää tienposkeen.
”Työskentely tien varressa voi olla vaarallista, minkä lisäksi ajoneuvotekniikka muuttuu jatkuvasti monimutkaisemmaksi. Tekniikkaa tuntemattoman kuljettajan ei kannata yrittää toimenpiteitä, sillä se voi tuntua kukkarossa. Esimerkiksi apuvirran antaminen väärällä tavalla voi johtaa tuhansien eurojen vahinkoihin. Samaten renkaanvaihdossa ja tunkkaamisessa säästää pitkän pennin varmistamalla, että ne tehdään oikein.”
FAKTA: REDGO numeroina
- REDGOn ympärivuorokautinen päivystys ja asiakaspalvelu palvelee kotimaisia asiakkaita Helsingin ja Salon palvelukeskuksista käsin.
- Suomen-verkostossa REDGOlla on noin 250 paikallisyrittäjää hinaus- ja tiepalveluajoneuvoineen, jotka palvelevat yli 70 lähtöpisteestä ympäri maan.
- Pohjoismaissa ja Baltiassa REDGOn alla ajaa yhteensä yli 1300 ajoneuvoa.
- Omaa henkilöstöä REDGOlla on Suomessa noin 80 henkilöä.
- Yhteensä omaa henkilöstöä Pohjoismaissa ja Baltiassa on yli 300 henkilöä.
Lisämateriaaleja medialle
Verkkosivusto: redgo.fi
Kuvapankki: https://redgo.kuvat.fi/