Voiko sähköauto räjähtää? Ja muutama muu ennakkoluulo sähköautoista.

07.07.2022 12:00

Viimeisen vuoden aikana täyssähköautojen määrä on kaksinkertaistunut Suomessa ja toisinaan uusi tekniikka herättää kansassa huolta ja kysymyksiä.

 

Suurin osa täyssähköautoista ostetaan Etelä-Suomeen, mutta ovatko ne käyttökelpoisia Lapin pakkasissa? Entä mitä tehdä, kun akku tyhjenee kokonaan? Oli kyseessä minkälainen auto tahansa, suosittelemme vikatilanteissa aina tutustumaan auton ohjekirjaan.

Julkaistu 7.7.2022 osoitteessa falck.fi

 

Uskaltaako sähköautolla lähteä Lappiin?

 

Latauspaikkojen määrät ovat myös pohjoisessa nousseet sähköautojen yleistyttyä. Tehokkaita latauspaikkoja löytyy hyvin kun matkaat Oulusta Kilpisjärvelle. Mikäli suuntaat Koillis-Lappiin on syytä olla hieman tarkempi matkan suunnittelussa, sillä latauspaikkoja on vähemmän. Tehokkaita latureita Koillis-Lapista löytyy vain Sodankylästä ja Saariselältä.

 

Sitä mukaa mitä asutus harvenee harvenevat myös latauspaikat. Mutta niin harvenevat ihan tavalliset bensa-asematkin, joten ei polttomottoriautokaan aina autuaaksi tee ja pientä suunnitelmallisuutta sekin toisinaan vaatii. Sähköauton kanssa reittisuunnitelmaa voi työstää yhdessä Sähköautoilijat ry:n ylläpitämän latauskartan kanssa.

 

https://latauskartta.fi/

 

Voiko sähköautosta saada sähköiskun?

 

Vioittuneet sähkölaitteet voivat olla vaaraksi. Tämä toki pätee myös sähköautoon. Mikäli latauskaapelissa sekä pistorasian virtasuojassa on vikaa, latausvaiheessa sähköiskun saaminen on mahdollista. Mutta todennäköisempää sähköiskun saaminen on polttomoottoriauton moottorinlämmittimen johdosta, koska siitä puuttuu vikavirtasuojaus, joka taas sähköauton latausjohdosta löytyy.

 

Voiko sähköauto räjähtää?

 

Kuten mikä tahansa ajoneuvo, myös vaurioitunut sähköauto voi syttyä palamaan.

 

Sähköauton palaminen saattaa näyttää räjähdykseltä runsaine savunmuodotuksineen, mutta osaltaan runsas savunmuodostus liittyy sähköauton turvaominaisuuksiin. Akun reaktiossa syntyvän savukaasun ja paineen purku on näin turvattu palamistilanteessa. Korkeajänniteajoneuvojen akut ovat turvatestattuja tuotteita, joilla on korkeat turvallisuus- ja kestävyysvaatimukset.

 

Voiko sähköautoa hinata itse?

 

Sähköautoa ei saa hinata siten, että vetävät pyörät pyörivät vapaasti, koska se voi vaurioittaa auton sähköjärjestelmää. Turvallinen sähköauton hinaus tehdään joko siirtämällä hinattava auto lavahinauksena tai sitten niin, että hinattava auto nostetaan hinausauton vetohaarukkaan.

 

REDGOn henkilökunta on koulutettu sähköautojen oikeaoppiseen hinaamiseen, joten ongelmatilanteen tai vahingon sattuessa on helppo kääntyä ammattilaisen puoleen.

huhtik. 11, 2023 12.00

Sähköauto ja vetokoukku - voiko sähköautolla vetää peräkärryä?

Monissa sähköautoissa on vetokoukku, mutta kuinka suurta kuormaa ne oikeasti voivat vetää? Eivät ehkä ihan niin suurta kuin voisi luulla.

  • sähköauto

toukok. 19, 2023 12.00

Sähköauton tulipaloriski - virheellisessä lataamisessa piilee vaara

Jos sähköauto on pysäköitynä talon viereen, autotalliin tai parkkihalliin, palo voi levitä ja aiheuttaa suuria vahinkoja, varoittaa paloasiantuntija.

  • sähköauto